Esitelmien abstraktit

FM Maria Jokela (Turun yliopisto)

Vieras, vieraampi, Bysantti? Rooman ja Konstantinopolin välien kehitys myöhäisantiikissa ja varhaiskeskiajalla historiankirjoituksen valossa

Ympäri Välimerta levittynyt Rooman valtakunta koki retrospektiivisesti tarkasteltuna ratkaisevan hetkensä vuonna 395 jaa., kun keisari Theodosius I:n äkillisen kuoleman jälkeen valtakunta jakautui kahtia hänen poikiensa kesken. Saman vuosisadan alussa valtakunnan itäosaan, antiikin Byzantionin päälle oli perustettu uusi Rooma, Konstantinopoli, jonka aseman ikuisena kaupunkina vanhan Rooman tavoin Konstantinus Suuri oli varmistanut lailla. Vaikka länteen jäänyt vanha Rooma oli menettänyt hallinnollisen merkityksensä, oli se valtakunnan alkukotina ja kristinuskon keskuksena edelleen relevantti. Vaikka kahden Rooman välinen yhteys säilyi, oli 300-luvun aikana alkanut kehitys, joka haastoi kaupunkien ja sen myötä valtakunnan osien välistä suhdetta. Ajan mittaan myös erilaiset näkemykset siitä, kuka on roomalainen, kuka antiikin valtakunnan perillinen tai kuinka monta Roomaa oikeastaan onkaan, muuttuivat. Lännen silmissä idästä alkaa muodostua jotain, mitä modernissa tutkimuksessa kutsutaan usein Bysantiksi. 

Tarkastelen esitelmässäni väitöskirjani aihetta, Rooman ja Konstantinopolin välien kehitystä säilyneen historiografian valossa 300-luvun lopun ja 800-luvun alun välissä. Painotan erityisesti kehityksen alkupäätä, sillä sen aikana vallinneita ennakkoluuloja on tutkittu vähemmän. Tarkastelen säilyneiden auktorien suhtautumista niin Roomaan kuin Konstantinopoliinkin, ja kiinnitän erityisesti huomiota siihen, mitä nimeä kaupungeista teksteissä käytetään ja miten niihin ja niiden ”ikuisuuteen” asennoidutaan. 

***

FM Nikolai Paukkonen (Helsingin yliopisto)

Itä-Rooman merkkitulijärjestelmä 800-luvun Anatoliassa. Digitaalinen rekonstruktio ja näkyvyysanalyysi

Erilaisia tulta, savua ja muita kauas näkyviä keinoja hyödyntäviä merkinantojärjestelmiä tunnetaan kirjallisuudesta ainakin jo 500-luvulta eaa., ja myös Rooman valtakunta hyödynsi miehitetyistä torneista ja valvontapaikoista koostettuja ketjuja rajojensa valvontaan. Yksi tällainen järjestelmä oli 800-luvulla jaa. arabien hyökkäyksistä varoittamaan kehitetty tulta hyödyntävä viestiasemien ketju, jolla väitetysti pystyttiin välittämään sisällöltään erilaisia viestejä Kilikiasta Konstantinopoliin alle tunnissa. Muutamat tutkijat ovat yrittäneet rekonstruoida viestintäketjun reittiä kirjallisiin lähteisiin ja muutamiin tunnistettuihin rauniolinnoituksiin perustuen, mutta osa reitistä on yhä tuntematon. 

Tutkimuksessani käytän satelliittidataan perustuvia pintamalleja ja GIS-ohjelmistolla tehtyjä näkyvyysanalyysejä selvittääkseni, mitkä olisivat olleet todennäköisimpiä paikkoja toistaiseksi tuntemattomille merkinantoasemille. Samalla on mahdollista arvioida, millaisia arkeologisia havaintoja asemista olisi mahdollista tehdä – muutamat todennäköisesti tunnistetut kohteet ovat esiintyneet kiinteiden linnoitusten yhteydessä, mutta koostuiko osa järjestelmästä pelkistä kevytrakenteisista vartiopaikoista, vai käytettiinkö viestien välittämiseen yksin seisovia muurattuja torneja, kuten ilmeisesti tehtiin myöhemmin 4. ristiretken jälkeisillä latinalaisten hallitsemilla alueilla sekä myöhemmin osmaniaikana? Samalla on mahdollista arvioida merkkituliketjun toimintavarmuutta suhteuttamalla merkkitulien välisiä etäisyyksiä eri sääolosuhteilla vallitseviin näkyvyysolosuhteisiin. 

***

FM Jakov Gerchman (Helsingin yliopisto)

Ideologiat ja identiteetit keskibysanttilaisissa pyhimyselämäkerroissa

Esitelmässäni valaisen lähde-esimerkein väitöskirjatutkimukseni aihetta. Tutkimuksessani selvitän keskibysanttilaisen Etelä-Italian kreikankielisen väestön identiteettinäkemyksiä. Tuon ilmi, missä määrin kyseisen alueen kreikankieliset tunsivat yhteenkuuluvuutta Bysantin ja missä määrin paikallisen alueellisen kokonaisuuden kanssa, ja mihin tekijään jälkimmäiset yhteisöllisyydet palautuivat (esim. kylä, kaupunki, provinssi tai hiippakunta). Lisäksi havainnollistan, kuinka kirjallinen materiaali levittää keisarillista yhteenkuuluvuuden propagandaa tai jopa aivan päinvastaista, keisarinvastaista aatetta.

Käytän lähteinäni hagiografioita, sillä verrattuna muihin lähderyhmiin niiden todistukset tavallisen kansan näkemyksistä ovat moninaisempia, laajempia ja yksityiskohtaisempia. Valitsemani lähteistön perusteella pyrin saamaan sen kuvan, joka myös tavallisella väellä ‒ ei yksinomaan yläluokalla ‒ oli. Hagiografinen kirjallisuus on tutkimustani ajatellen erityisen kiinnostava lähderyhmä, sillä pyhimyselämäkertoja luettiin ääneen tavalliselle kansalle. Keskibysanttilainen kreikka oli vielä yhtenäinen, kaikkien sen käyttäjien ymmärtämä kieli, minkä vuoksi kansa todennäköisesti myös otti kreikankielisistä pyhimyselämäkerroista vaikutteita.

Tähän mennessä lukemistani alkuperäislähteistä erityisen hyödyllisiä ovat olleet Pyhän Neilos Rossanolaisen (910-1005) ja Pyhän Elias Ennalaisen (823-903) elämät, joita ainakin käsittelen esitelmässäni. Aluerajaukseni on Sisilia, Calabria ja Apulia. Tutkin myös näitä alueita normannivallan alaisuudessa aina neljänteen ristiretkeen saakka.

***

FT Anni Hella (Turun yliopisto)

Harkitsemattomia loukkauksia, laskelmoituja kehuja? Luottamus ja epäluottamus idän ja lännen kirkkojen välisessä dialogissa Ferrara–Firenzen konsiilissa (1438–39)

Idän ja lännen kirkkojen edustajat kokoontuivat neuvottelemaan kirkkojen yhdistämisestä Ferrara–Firenzen konsiiliin. Italian niemimaalle saapui sadoittain teologeja ja muita oppineita sekä erilaista virkamiehistöä paavin sekä Bysantin keisarin ja Konstantinopolin patriarkan johdolla. Tilanne oli ollut haastava jo pitkään niin idässä kuin lännessä. Läntistä kristikuntaa ja paavin asemaa oli repinyt erityisesti lännen suuri skisma (1378–1417). Myös sodat ja ruttoepidemiat runtelivat edelleen läntisiä alueita. Idässä Bysantin valtakunnalla oli jatkuvia haasteita selvitä osmanivaltakunnan laajetessa ja uhatessa päivä päivältä lähempänä Konstantinopolin portteja. Kirkkojen yhdistyminen tarjosi molemmille osapuolille mahdollisuuden voimistaa itseään niin sisäisiä kuin ulkoisia uhkia vastaan. Laajat opilliset kiistat tuli kuitenkin ennen sitä selvittää.

Jos tilanne konsiilin alla oli niin idässä kuin lännessä haastava, niin sitä se oli myös idän ja lännen kirkkojen ja kulttuurien välillä. Vuosisataiset erimielisyydet ja haasteet sekä suoranaiset konfliktit olivat jättäneet syviä arpia ja avohaavoja kahden kulttuurin kohtaamisiin. Erilaiset ennakkoluulot elivät vahvoina kulttuurisessa muistissa ja ihmisten mielissä ja niihin vedottiin myös kirkkojen yhdistämisneuvotteluissa. Toisaalta oli myös niitä, jotka pyrkivät näkemään näiden ennakkoluulojen lävitse ja löytämään yhteyksiä kulttuurien välillä.

Tässä esitelmässä keskityn puhetapoihin, joilla luottamusta ja epäluottamusta vierasta kohtaan tuotiin esille tai tuotettiin. Olen erityisen kiinnostunut siitä, millaisia määreitä toisen kirkon ja kulttuurin edustajille annettiin ja miten ja missä yhteyksissä niitä tuotiin esiin. Milloin puhuttiin yksilöistä ja heidän ominaisuuksistaan, milloin laajemmin kulttuurin ominaispiirteistä? Miten näillä valinnoilla rakennettiin luottamusta tai toisaalta rikottiin jo valmiiksi haurasta yhteyttä kirkkojen ja niiden ihmisten välillä? Tarkastelen erityisesti konsiilin neuvottelujen kannalta keskeisiä hahmoja, heidän toimintaansa ja sanavalintojansa. He olivat avainasemassa luottamuksen rakentamisessa mutta yhtä lailla myös todisteita syvästä epäluottamuksesta, joka konsiiliin osallistuneiden välillä vallitsi.